Enkeli syntyi kenneliini 12.7.1993. Se oli Hattaran ja Dakotan pentu, mistä yhdistelmästä halusin jatkaa ensimmäisen koirani, Readyn, hienoa luonnetta ja ominaisuuksia; Hattara oli nimittäin Readyn pentu ja siten sain yhdistelmässä ensimmäisen koirani lapsenlapsen. Dakotahan oli ensimmäinen tuontini USAsta, aivan ihanaluonteinen ja valoisa herrasmies, joka valloitti sydämellisyydellään ja aurinkoisuudellaan. Ei siis ihme, että tähän yhdistelmään oli edellytyksiä syntyä mitä parhaimpiluonteisia old line® koiria, joskin uskon, että Enkelin tuloon maailmaan tarvittiin vielä erityinen, jalostunut sielu.

Pentuja syntyi yhteensä kuusi, neljä urosta ja kaksi narttua. Alusta asti oli selvää, että kotiin jäisi juuri Enkeli. Sillä nimittäin oli tummat, kuin tussilla vedetyt viivat kuonon päällä, kuten Readyllakin oli, vaikka hieman vaaleampana. Lempinimen keksiminen oli alussa vaikeaa - paperinimihän oli Kuuhaukun Erämaan Enkeli. Koko ajan mieleeni tuli vain nimi “Enkeli”, josta alussa ajattelin, että enhän voi mitenkään antaa koiralle nimeksi Enkeli. Nimi kuitenkin oli ikään kuin valikoitunut itsestään jo silloin, kun Enkeli syntyi, eikä sitä voinut muuttaa. Niin alkoi elämäni koiran tarina ja elämä.

Enkeli oli vilkas pentu, se oli koko ajan valppaana ja menossa. Se ei pysynyt puutarhan aitojen sisällä, vaan lähti aina kaupalle viilettämään, - sanoinkin sille, että miksi tänne, kun ei sinulla ole rahaakaan. Sieltä kuitenkin haimme sen autolla, jonka kyytiin se mielellään tuli retkensä jälkeen, jos se oli onnistunut välttämään vahtivan silmän.

Jo aivan nuoresta koirasta lähtien se katsoi minua aina merkitsevästi tarhasta, ikään kuin sanoen, että meillä on tietty yhteys. Se oli jo alun alkaen myös innokas vetokoira ja osoitti johtajakoiran kykyjä. Muistan, kuinka sen kerran pelasti minut hankalasta tilanteesta. Pidin nimittäin kansalaisopistolle valjakkoajon kurssia ja olin ottanut koirat mukaan, jotta osallistuja voisivat ajaa ja olla reen kyydissä. Kolme narttua oli kiimassa - ei siis mitenkään otollista ajonäytöksen kannalta. Ajattelin kuitenkin, että laitan juoksussa olevat omaan valjakkoonsa osallistujien ajettavaksi ja ajan edellä urosten kanssa. Ajoreitti oli kuitenkin puoliympyrän muotoinen ravirata ja tietenkin uran kääntyessä oman valjakkoni urokset saivat vainun juoksuisista nartuista. Veri veti tyttöihin ja valjakkoni halusikin yhtäkkiä taaksepäin. Enkeli oli johdossa takana olevassa tyttövaljakossa, jonka ajaja ehdotti, että hän yrittäisi ohittaa minut. Sanoin, ettei varmasti onnistu, että tytöt tulevat poikien luo, jolloin kaksi valjakkoa olisivat tukevasti solmussa keskenään ja pojat pääsisivät tosi toimeen. Yhtäkaikki, ajaja lähti ohittamaan minun valjakkoani ja kehotin Enkeliä jatkamaan matkaa. Enkeli ponnisteli sivusta syvemmässä lumessa ja teki kuten kehotin ja tilanne oli pelastettu. Oma valjakkoni seurasi hanakkaasti tyttövaljakkoa. Enkeli oli pelastava Enkeli. Se johti vielä valjakkoa 14,5 vuotiaana SPY:n syysharjoittelussa.

Enkelin oikeudentunto ja hyväntahtoisuus ylittivät sen koiran vaistot; siksi se olikin enemmän kuin koira. Yhden kerran Lumi oli koettanut mennä varastamaan Enkelin kupista ruokaa. Enkeli ei koskaan halunnut tapella ja silloinkin se vain painoi Lumin maahan ja piteli siellä etujaloillaan ja tilanne oli ohi. Normaalisti koira alistamistilanteen jälkeen kulkee korkein jaloin niskakarvat pystyssä vielä tehostaakseen itseään. Enkeli sen sijaan meni Lumin viereen ja nuolaisi tätä kuin sanoakseen, että ei muistella pahalla. Sillä oli niin hyvä itsetunto, etten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Sanoin aina, että Enkeli on paitsi viisas opettaja myös hoitaja. Se nuoli todella uutterasti ihmisiä, voimakkaasti painaen kielellään, kuin antaen voimaa ja kuten emä nuolee pentuja auttaakseen niiden verenkiertoa. Se on periyttänyt samaa myös pentuihinsa, kuten myös innostunutta, leikkisää tassujen teputusta, kun jotain tapahtuu.

Enkeli oli mitä antautunein ja rakastavin äiti. Se todella nautti pennuistaan, ja ne saivat tehdä sille melkein mitä vain. Se leikki niiden kanssa ja rakasti selvästi lapsiaan yli kaiken. Sen pennut saivatkin hyvän alun elämäänsä niin antaumuksellisen äidin ansiosta - ei ihme, että sen pennutkin omaavat hienon luonteen paitsi perimänsä, myös Enkelin erinomaisten äidinvaistojen ansiosta.

Enkeli menestyi myös näyttelyissä, vaikka minulle se asia ei juuri merkitsekään mitään. Sillä oli kaikki sertit näyttelystä ja monet ihailivat sen erittäin kaunista päätä ja tervettä rakennetta. Eräässä SPY:n näyttelyssä eräs tuttuni
esitti Enkeliä kehässä. Siitä lähti hänen ihastuksensa siperianhuskyyn. Enkeli oli taas tehnyt vaikutuksen.

Enkeli oli merkittävä siperianhusky, täydellisin koira mitä tiedän. Enkelin aivan erityinen luonne näkyi siinä, että siinä ei ollut mitään negatiivista energiaa. Uskon, että sen sielu oli jo pidemmälle jalostunut ja siten nimikin oli enne. Kun se tuli sisäkoiraksi yhdeksän vuotiaana, se ei ottanut mitään ruokaa pöydiltä tai ulottuvilla olevasta namisangosta, se oli täysin sisäsiisti (vaikka sen voimat olivat viimeisinä aikoina lopussa, se osoitti minulle, että halusi ulos, minne kannoimme sen, koska se ei halunnut tehdä sisälle) ja aivan käsittämättömästi se ymmärsi asioita, vaikka ei olisi mitään sanonutkaan. Sen jälkeläisissä voi myös nähdä näitä samoja asioita, vaikkakaan ei kaikkia samassa yksilössä. Enkelin hienon perimän ominaisuuksia elää kuitenkin sen upeissa jälkeläisissä.

Kaikella on kuitenkin rajallinen aikansa, ja rakkaimpani Enkeli lähti eteenpäin taipaleellaan torstaina 20.6.2008 aamulla klo 6. Se sai sydänoireita kolmisen viikkoa ennen, ja sen oli vaikea hengittää ja nukkua, lääkityksenä se sai nesteenpoistoa ja sydänlääkettä, mutta ne eivät paljoakaan auttaneet. Eläinlääkäri tuli kotiin päästämään sen viimein tuskistaan, ja se nukkui rauhallisesti pois, tuskallinen läähätys loppui ikiuneen.

Valvoin viimeisen yön sen vierellä keittiössä, missä se oli jo alussa valinnut paikkansa penkin edessä. Se oli elämäni pisin yö, se miten sydämeni vuoti verta, oli sanoin kuvaamatonta. En olisi halunnut millään antaa sen mennä, vaikka tiesin, että sen voimat olivat niin lopussa, etten voinut antaa sen kärsiä enää. Rakkauteni sitä kohtaan ei voinut antaa sille nuorempaa kehoa jatkaa yhdessäoloamme tässä elämässä. Kiitin sitä siitä, että se oli tullut elämääni ja että olin saanut olla sen oma ihminen viidentoista vuoden ajan, että se oli valinnut juuri minut ja että se niin merkittävällä tavalla oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen minun lisäkseni moniin muihin ihmisiin.

Enkeli oli kolme viikkoa vaille 15 vuotta eikä missään muualla ollut mitään vikaa. Siitä oli otettu kaikki verikokeet ja vatsa röntgenkuvattu ja ultrattu. Se veti viimeisen kerran valjakossa vielä kuukausi ennen poislähtöään.

Enkeli oli legenda jo eläessään. Harva koira painui ihmisten mieliin niin syvästi kuin Enkeli. Ihmiset, jotka olivat vierailleet kotisivuillani ja tulivat kylään, halusivat nimenomaan nähdä juuri Enkelin, ja henkilöt, jotka eivät vierailleet koira-asioissa, kiinnittivät huomiota sen loistaviin ja erikoisiin kasvoihin. Sen sielun puhtaus ja jalostuneisuus heijastuivat sen hehkuvissa kasvoissa.

Eläinkommunikaatiossa uskotaan jälleen syntymiseen ja siihen, että sielut jalostuvat elämä elämältä. En kuitenkaan usko, että Enkeli tulee enää takaisin, se oli jo täydellinen. Meillä ihmisillä on pitkä taival taivallettavana siihen pisteeseen.

Mikään ei voi enää olla kuten ennen. Niin tärkeä Enkeli oli minulle, että sen mukana poistui pala minua. Nyt vain yritän jotenkin hyväksyä, että en enää voi silittää sen hopeanharmaata pehmeää turkkia tai suudella sen kasvoja, sillä vaikka keho on vain keho maan päällä, minä rakastin sitä kehoakin suunnattomasti. Toivon, että Enkelin sielu jää vierelleni voimaeläimenäni ohjaamaan minua oikeaan suuntaan. Kun suljen silmäni, näen Enkelin vielä juoksemassa puutarhassa tai hyppien intoa täynnä valjakossa reen edessä. Näen, kuinka se nuolee pentujaan ja leikkii niiden kanssa. Ja kuinka se makaa keittiössä korvat pystyssä tarkkaillen, saisiko makupalaa. Kun oikein keskityn, tunnen sen nuolevan kättäni huolehtivaisesti…

Enkelin rakasta muistoa syvästi kunnioittaen
jaana, Enkelin oma ihminen