Siperianhusky on Siperian arktisista oloista kotoisin oleva rekikoira, josta on suhteellisen nopeasti tullut laajalle levinnyt ja erittäin suosittu rotu. Alkuperästään huolimatta siperianhuskyja kasvatetaan kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuunottamatta, ja sopeutuvaisen luonteen, terveyden ja pitkän iän ansiosta sitä pidetään nykyään pääosin seurakoirana.

Rodun alkuperä

Siperianhuskyn alkuperä Siperiassa on vaikuttanut valtavasti siihen, millainen rotu on nykyään. Rotu kehittyi vuosisatojen ajan siperialaisten alkuperäiskansojen rekikoirana, ja pääosin sitä pidetään tsuktsi-nimisen kansan luomana rotuna. Tsuktsit elivät Koillis-Siperiassa Beringinsalmen rannalla eli Siperian ja koko Aasian itäisimmällä alueella. Elinolosuhteet olivat maailman rankimmat, ja siperianhuskysta kehittyi kestävä ja sopeutuva rekikoira. Tsuktsit olivat kansana jakautuneet kahteen eri ryhmään. Kalastavat ja mm. merinisäkkäitä metsästävät meritsuktsit eli “anqallyt” (“meri-ihmiset”) käyttivät rekikoiria kulkuvälineenä porojen sijaan. Siperianhuskyjen esi-isien tehtävänä oli toimia vetokoirina kuljettaen reessä metsästäjien saalista tai vaikkapa kokonaista perhettä ja sen omaisuutta. 1700-luvulla venäläiset valtasivat uusia alueita Siperiasta, ja monet kansat jäivät Venäjän keisarin vallan alle. Tšuktseilla oli voimakas kulttuuri-identiteetti, ja he olivat ainoita, jotka pystyivät mainittavaan vastarintaan venäläisiä joukkoja vastaan. Rekikoiriensa ansiosta he saattoivat pakata koko omaisuutensa koirarekeen ja kadota lumimyrskyyn venäläisten joukkojen koskaan löytämättä heitä. Siperianhuskyn esi-isillä saattoikin olla suuri vaikutus siihen, miksi tsuktsit olivat ainoa kansa, jolle lopulta myönnettiin keisarin päätöksestä täydellinen itsenäisyys. Rekikoirat olivat todella arvokkaita, ja ne olivat ihmisten varallisuuden mitta. Varakkaalla perheellä
oli iso valjakko koiria, kun taas varattoman perheen valjakon tuli kulkea 1-2 koiran voimin. Tsuktsinaiset hoitivat koirat ja harjoittivat koiranjalostusta valitsemalla jo pienistä pennuista lupaavimmat nartut, jotka saivat jäädä eloon. Voikin ajatella, että juuri tsuktsinaisten valintojen takia siperianhuskyissa nykyään esiintyy niin kauniin värisiä koiria erikoisilla värikuvioilla. Urosten kohdalla valikoiva jalostus toimi niin, että vain parhaat urokset (johtajakoirat) jäivät kastroimatta, ja ne saivat vapaasti astua narttuja. Kastroituina ne söivät vähemmän eivätkä olleet hanakkaita tappelemaan. Tsuktsikoira oli kestävä ja väsymätön koira työssään, mutta sillä oli myös erinomainen luonne. Tsuktsit elivät jarangoissa ja koiria pidettiin myös sisätiloissa. Toisin kuin esim. grönlanninkoirat, siperianhuskyn esi-isät toimivat lempeän luonteensa takia myös lastenvahteina, ja kylminä öinä ne nukkuivat sisällä ihmisten kanssa, jolloin niiden paksut turkit ja ruumiinlämpö pitivät myös ihmiset lämpimänä.

Myyttien eläin

Monin paikoin arktisia alueita koirat liittyvät tiiviisti myös uskonnolliseen elämään. Erään uskomuksen mukaan portteja tuonpuoleiseen paratiisiin vartioi kaksi koiraa, jotka päästävät sisään vain ne, jotka ovat elämänsä aikana kohdelleet koiria hyvin. Tsuktsit uskoivat, että myös eläimillä on sielu ja koirien (tai koiran kuvan esim. talismaaneissa) uskottiin suojelevan pahoilta hengiltä. Aurinko, Kuu ja tähdet olivat tiettyjä olentoja, joista Aurinko esitettiin kirkkaaseen asuun pukeutuneena miehenä, joka ajoi taivaan halki koiravaljakolla. Shamaanit saattoivat käyttää koiria erilaisissa rituaaleissa ja esim. manatessa edesmennyttä takaisin elämään hän saattoi lähettää “henkikoiran” noutamaan vainajan hengen takaisin. Siperialaisia koiria myös uhrattiin uskonnollisissa menoissa. Koska koirat olivat tšuktseille niin tärkeitä, koiria uhrattiin todella harvoin, verrattuna monien muiden kansojen koirauhreihin.

Siperianhusky Alaskassa

Mainintoja koirien käytöstä rekikoirina on jo 1000-luvulta lähtien ja myös kuuluisa Marco Polo mainitsee teksteissään koiravaljakot. Siperialaisista rekikoirista on erilaisia kertomuksia varhaisten tutkimusmatkailijoiden päiväkirjoissa. Monesti niissä on ihmetelty koirien hyvää luonnetta, punaista väriä ja muutenkin kettua muistuttavaa ulkonäköä ja sitä ihmettä, etteivät koirat hauku ollenkaan, vaan ulvovat susien tavoin. Beringinsalmen kohdalla matkaa Siperiasta Alaskaan on vain 85 km, ja alaskanmalamuutti ja siperianhusky ovatkin hyvin läheisiä sukulaisrotuja. Tiettävästi ensimmäiset siperialaiset rekikoirat vietiin Alaskaan vasta vuonna 1908. Venäläinen turkiskauppias nimeltä William Goosak toi ensimmäiset siperialaiset tuontikoirat Alaskaan, nämä ensimmäiset 10 koiraa olivat tsuktsikoiria. Jo seuraavana vuonna siperialaiset koirat kilpailivat uudessa, vaativassa koiravaljakkokilpailussa All Alaska Sweepstakesissa. Paikalliset valjakkoajajat pilkkasivat pieniä tsuktsikoiria ja kutsuivat niitä “siperialaisiksi rotiksi”. Ne olivatkin pieniä verrattuna paikallisiin todella raskaisiin ja isoihin rekikoiriin, jotka olivat erilaisia työkoiraristeytyksiä, ja niissä saattoi olla bernhardinkoiraa ja newfoundlandinkoiraa. Kaikkien suureksi ihmetykseksi “siperialaiset rotat” sijoittuivatkin kilpailussa kolmannelle sijalle, ja niin alkoi siperiankoirien suosio Alaskassa. Kenelläkään ei ollut varaa pitää rekikoiria pelkästään kilpakoirina, ja niin siperianhuskytkin olivat pääosin yhä työkoirina kaivoksilla tai kuljetusvaljakoissa tutkimusmatkoilla tai esim. kuljetettaessa postia. Siperiasta tuotiin pääosin tsuktsikoiria, mutta tuontien joukossa saattoi olla myös naapurikansojen rekikoiria. Vuonna 1914 tuotiin koiria myös Petropavlovskista Kamtšatkalta: nämä erosivat aiemmista tuonneista lähinnä kooltaan ja siinä, että kamtšatkalaisilla koirilla oli usein typistetyt hännät. Näitä Kamtšatkan tuonteja ei koskaan käytetty jalostukseen, koska suurin osa oli kastroituja, eikä niitä pidetty täysin oikeantyyppisinä.

Historiallisia tapahtumia

Alaskassa oli pian useita ihmisiä, jotka ajoivat ja kasvattivat siperianhuskyja. Viimeiset tuonnit Siperiasta tuotiin vuonna 1931, jolloin rotukirjat suljettiin. Siperianhusky hyväksyttiin Amerikan Kennelklubin viralliseksi roduksi vasta vuonna 1930, ja rotu sai ensimmäisen rotumääritelmänsä vuonna 1932. Alaskanmalamuutti ja siperianhusky olivat hyvin samanlaisia rotuja, ja rotumääritelmiin yritettiin saada eroavuuksia, jotta rodut erottuisivat selkeästi toisistaan. Tätä ennen siperianhuskyt olivat jo ehtineet olla mukana monissa historiallisissa tapahtumissa, ja niiden arktinen taika kestävinä ja uskollisina koirina oli huomattu myös Amerikassa. Vuonna 1925 rekikoirat pelastivat Nomen kylän lapset kurkkumätäepidemialta toimittaen valjakoilla vastalääkettä kylään. Suurimman urotyön tekivät Leonhard Seppalan siperianhuskyt, mutta Nomeen saapuneen valjakon ajajasta Gunnar Kaasenista ja johtajakoirasta (siperianhusky) Baltosta tuli julkisuudessa laajasti tunnettuja. Balto esiintyi Madison Square Gardenissa 20 000 ihmisen edessä, ja siitä on tehty myös seerumivaljakon kunniaksi patsas New Yorkin keskuspuistossa. Baltosta on niinikään kuvattu mm. animaatioelokuva, joka pohjautuu todellisen seerumiajon tapahtumiin. Leonhard Seppala joskus vaatimattomasti harmitteli, että kunnia seerumijuoksusta meni Baltolle, vaikka Togo, hänen johtajakoiransa, ja muut koirat hänen valjakossaan olivat tehneet rankimman matkan ja työn.

Siperianhuskyja treenattiin myös armeijan käyttöön ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana. Rekikoiria koulutettiin jopa hyppäämään laskuvarjoilla. Ensimmäisen maailmansodan aikana 300 rekikoiraa matkusti turvallisesti saksalaisten sukellusveneitä kuhisevan Atlantin yli Eurooppaan, sillä koirat oli koulutettu olemaan hiljaa koko matkan ajan. Toisessa maailmansodassa siperianhuskyja käytettiin propagandistisissa valokuvissa niiden vetäessä konekiväärillä varustettua rekeä, ja niitä palveli toisessa maailmansodassa myös tavallisten palveluskoirarotujen rinnalla.

Siperia opettaa

Historian saatossa siperianhuskysta on kehittynyt erittäin hyväluonteinen koira. Siperian ankarissa oloissa tarvittiin ystävällistä ja helposti käsiteltävää työkoiraa, ja ne ominaisuudet ovat säilyneet tähän päivään asti. Siperianhusky on ystävällinen ja lempeä myös vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan. Siitä ei ole vahtikoiraksi, sillä se ei tunne epäluuloa vieraita kohtaan eikä esim. haukulla ilmoita, oli vieras sitten kutsuttu tai ei. Siperianhusky tulee toimeen vieraidenkin koirien kanssa ja laumassa voi yleensä pitää myös samaa sukupuolta olevia koiria. Nuori siperianhusky on erityisen innokkaana mukana puuhastelemassa perheensä kanssa ja nauttii saamastaan huomiosta. Vanhemmiten siperianhusky voi olla jossain määrin pidättyväinen ja omanarvontuntoinen. Tämä tarkoittaa sitä, että se kaipaa myös omaa rauhaa eikä ole aina riehakkaan kiinnostunut jokaisesta vastaantulijasta. Siperianhusky on erittäin älykäs ja nopeasti oppiva koira, ja monet sen kohdanneet ovatkin sitä mieltä, että se on hyvin erikoislaatuinen koira. Se on helposti käsiteltävä ja innokas käyttökoira, ja sen kanssa on siksi miellyttävää työskennellä. Veto-ominaisuudet ovat sillä veressä, ja siksi se onkin omiaan juuri vetokoirana. Työskentelyhaluisena koirana se soveltuu kyllä moniin muihinkin koiraharrastuksiin, onhan Suomessa jo (old line) siperianhusky rally-tokon mestaruusluokassa sekä ollut virallisena pelastuskoiranakin.

Aktiivinen rotu

Vaikka siperianhusky on sopeutuvan ja ihmisrakkaan luonteensa takia hyvin suosittu rotu, se ei ole sopiva koira jokaiselle. Siperianhusky on aktiivinen käyttökoira ja vaatii siksi liikuntaa ja aktivointia. Älykkäinä koirina ne keksivät kyllä myös itse tekemistä ja voivat tekemisen puutteessa keksiä luvatonta puuhaa. Siperianhusky voi esim. viihdyttää itseään pureskelemalla asunnosta kaiken irtaimiston, repiä tapetit seiniltä ja purra parkettiin reikiä. Siperianhuskyjen urotyöt asuntojen tuhoamisessa ovat usein vertaansa vailla, toki tähän vaikuttaa myös sen omien aktivointilelujen määrä. Toinen usein ongelmiin johtava ja rotuun vahvasti kuuluva luonteenpiirre on siperianhuskyn laumakeskeisyys. Siperianhusky kiintyy voimakkaasti laumaansa ja tarvitsee seuraa. Ellei perheessä ole muita koiria, muodostavat ihmiset siperianhuskyn lauman, ja se haluaa olla mukana kaikissa perheen puuhissa. Laumansa perään huutava siperianhusky voi olla ikävä naapuri, ja siperianhuskyt ovat myös mestareita karkaamaan tarhoista, joten ongelmia voi olla tulossa pentu- ja nuoruusaikana, jos koiralla ei ole tarpeeksi oman laumansa seuraa. Eri linjoista old linet ovat kuitenkin yleensä sopeutuvaisimpia ja tasapainoisimpia hermorakenteeltaan, ne osaavat olla myös rauhallisia kun mitään ei tapahdu, mutta ovat heti valppaita ja lähtövalmiita, kun saavat merkin.

Siperianhusky tarvitsee liikuntaa päivittäin eivätkä kävelylenkit sitä väsytä. Siperianhuskyn kanssa on hyvä harrastaa vetoharrastusta, vaikka polkupyörällä kesäisin, kun ei ole liian kuuma, ja potkukelkalla talvisin. Yhdenkin siperianhuskyn kanssa voi harrastaa, ja se on innokas hiihtokaveri pidemmillekin retkille. Lihava ja lihakseton koira, joka pääsee viikottain vain kävelylle korttelin ympäri, on sydäntäsärkevä näky. Yhtä surullista on nähdä koiratarhaan unohdettu ulkokoira, jonka ainoana ihmiskontaktina on nopea ruokintahetki. old line® siperianhusky sopii vain aktiiviseen ja liikunnalliseen kotiin, missä se saa huomiota ja huolenpitoa ja missä se saa elää elämänsä loppuun asti.

Perusterve rotu

Siperianhusky on pitkäikäinen ja perusterve rotu. Hyvin hoidettu siperianhusky elää yleensä 13-16-vuotiaaksi, eivätkä sitä vanhemmatkaan koirat ole ennennäkemättömiä harvinaisuuksia. Rotua pidetään perusterveenä rotuna, eikä perinnöllisten sairauksien lista ole pitkä. Yleisimpiä yleisesti rodulla tiedettyjä perinnöllisiä sairauksia lienevät erilaiset silmäsairaudet kuten HC (perinnöllinen harmaakaihi), CCD (kiteinen sarveiskalvon surkastuma), PRA (verkkokalvon asteittainen surkastuma; ei todettu ainakaan vielä yhdelläkään suomalaisella old line® huskylla) ja glaukooma (ei myöskään ainakaan vielä suomalaisilla old lineilla, vaikka tutkittu yli 10 vuoden ajan). Jokainen näistä sairauksista voi aiheuttaa näkökyvyn heikkenemistä tai kokonaan sokeutumista, ja niiden ehkäisemiseen tulisi erityisen tarkasti puuttua jalostusvalinnoilla. Old line® koirien jalostusohjelmassa vanhempien silmät tarkastetaan. Muita perinnöllisiä sairauksia ovat HD (lonkkanivelen kasvuhäiriö, old lineilla kuitenkin ainakin toistaiseksi hyvä tilanne) ja myös epilepsiaa esiintyy jonkin verran.

Rotu on viime vuosina ollut suositumpi kuin koskaan, ja se on houkutellut rodun pariin myös pentutehtailijoita. Pennunostajan tulee olla varma, että pentujen vanhemmat ovat terveitä (vähintään silmätarkastettuja terveiksi) ja suosia kasvattajia, jotka todella työskentelevät rodun terveyden eteen (kannattaa katsoa Koiranetistä, miten tiheään kasvattaja on pentuja tehnyt ja onko hän käyttänyt esim. turhan usein samaa urosta). Todellisuus on se, että siperianhuskyja tutkitaan Suomessa hyvin vähän eikä terveyden todellista tilaa tiedetä. Siperianhusky on hitaasti kehittyvä rotu ja siksi on tärkeää, ettei narttua ole astutettu alle 2-2,5-vuotiaana.

Arktinen eläin hännänpäätä myöten

Siperianhuskyn ulkomuodosta tulee heti nähdä, että kyseessä on arktinen eläin. Jokainen yksityiskohta tuuheaa “ketunhäntää” ja tiheäkarvaisia pystykorvia myöten ovat arktisen rekikoiran käyttöominaisuuksia. Siperianhuskysta on muodostunut ympäristönsä ja käyttötarkoituksensa ilmentymä. Se on keskikokoinen, hieman korkeuttaan pidempirunkoinen ja pystykorvainen rekikoira, jolla on keskivahva luusto. Siperianhuskylla kuuluu olla kaksinkertainen, paksu ja keskipitkä turkki, jolla se pärjää arktisissa olosuhteissa. Sillä on tiivis rakenne ja enemmän massaa kehon pinta-alaan nähden (old line), mikä auttaa sitä pitämään lämmön paremmin ja selviytymään arktisella seudulla. Tunnusomaiset kolmion muotoiset ja hieman kärjistä pyöristyneet pystykorvat ovat korkealle kiinnittyneet ja erityisen tiheäkarvaiset. Ne on kuin suunniteltu arktiselle koiralle, siperianhusky ei menetä niiden kautta lämpöä ja saa käännettyä ne taaksepäin lumimyrskyssä suojaamaan korvan sisäosia tuulelta ja lumelta. Yksi siperianhuskyn erityispiirre on sen silmät. Siperianhuskylla voi olla siniset tai ruskeat silmät, keskenään eriväriset “eripari”-silmät tai samassa silmässä voi olla sekaisin kahta väriä. Kaikki nämä eri muunnokset ovat sallittuja, eivätkä ne ole toisiaan alttiimpia silmäsairauksille, kuten joskus on voitu luulla. Siperianhuskylla kaikki värit sallitaan, ja niillä voi olla erikoisia värikuvioita. Yleisimpiä ovat erilaiset musta-harmaa-valkoisen värit.

Tietoa jalostuslinjoista

Nykyään siperianhuskyissa on ulkomuodoltaan ja luonteeltaan paljon toisistaan poikkeavia koiria. Siperianhusky-rodussa on eri jalostuslinjoja kasvattajien erilaisten painotusten mukaan. Kilpalinjan (racing line alunperin, jotkut myöhemmin nimittäneet erheellisesti käyttölinjaksi) koiria jalostetaan nopeuskilpailuita varten, ja siksi niissä ei ole kiinnitetty huomiota alkuperäisen arktisen ulkomuodon säilyttämiseen. Kilpalinjan koirat ovat muita kevyempiluustoisia, korkearaajaisempia ja lyhytturkkisempia, vinttikoiramaisia. Kilpalinjan sisällä on paljon toisistaan poikkeavia koiria, ja monia voi olla vaikeuksia tunnistaa niitä rotunsa edustajiksi. Kilpalinjan koirat ovat usein väriltään mm. harmaita tai ruskeita ja niillä esiintyy muita useammin ns. “likaista” eli tummaa maskia tai ei maskia ollenkaan. Kilpalinjan koirat ovat toistaiseksi enemmistönä Suomessa.

Näyttelylinjan (show line) koirien pääpainona on ulkomuodon jalostus koiranäyttelyissä menestyväksi. Näyttelylinjan koirien ulkomuoto vaihtelee aikansa näyttelyihanteen mukaan. Niiltä haetaan showkoirille tyypillistä rakennetta, ja senaikaisen muodin mukaista ulkomuotoa ja ylöspäin nousevia “show liikkeitä”, jotka valitettavasti ovat virheelliset siperianhusky-rekikoiralle. Näyttelylinjan koirat ovat maailmalla yleisimpiä, ja niitä tuodaan Suomeen vuosi vuodelta enemmän. Näyttelylinjan koiria on eniten maailmassa ja eri maissa, vaikka niiden geenipooli onkin melkoisen suppea ja perustuu yhteen näyttelyvoittajaan, joka on luonut ko. tyypin.

Harvinaisin jalostuslinja on old line®(vanhan linjan) siperianhuskyt. old line® siperianhuskyissa jalostuksen tarkoituksena on säilyttää alkuperäinen siperialainen työkoira, ei jalostaa nopeaa kilpakoiraa tai näyttelymuodin mukaista “pehmolelua”. Old line® koirat ovat usein muiden linjojen koiria vahvaluustoisempia, paksuturkkisempia ja rakenteeltaan liioittelemattomia. Ensimmäiset Suomeen tuodut koirat olivat 70-luvulle asti nimenomaan old linea, ja monet tunnistavatkin juuri old line® koirat “perinteisiksi siperianhuskyiksi”. Pennunostajan kannattaa tarkoin tutustua eri kasvattajien koiriin ja eri linjoihin, jotta löytää itselleen parhaiten sopivan koiran, vaikka periaatteessa rodussa pitäisikin olla jalostuksen tavoitteena vain yksi, alkuperäisten ominaisuuksien “ihannelinja”.

Alkuperäinen teksti julkaistu Koirafanitus-lehdessä 2011, osittain mukailtu ja muutettu Kuuhaukun kotisivuille